Heipat oli melko itkuset ja haikeet. Ihan eri ku kotoa lähtiessä, tänne tiesi kuitenki 100% varmasti pallaavansa 9 kuukauden jälkeen. Koko matkan ajan ahisti ja huulta purren itku pysy pois. Tai sitte vaan jumitti ja muisteli kaikkea, ja koitti älytä että se on "ohi" nyt. Heti Barcelonan kentällä rupes ihan ärsyttään se suomalaisten ja ruottalaisten junttituristien määrä. Kaikki töni ja puski eikä välittäny muista ku ittestään, että pääsee varmasti ekana näkkeen lentoinfot tai juostua konneeseen omalle paikalle. Mikä ihme siinä on, että sinne on pakko päästä ekana ihan vaan että voi sitte kuumassa konneessa oottaa puoli tuntia että kaikki on ees sisällä?! En ymmärrä. Kaiken kruunas kunnon Suomipappa, joka ei tietenkään puhunu enkkua eikä epsanjaa ja koitti selittää lentoemännälle että haluais vaihtaa istumapaikkaa. Reippaana tyttönä menin sitte auttaan siihen, ku eihän se lentoemäntä ymmärtäny sannaakaan suomijuntin selityksistä. Käänsin lentoemolle enkuksi asian, ja taas enkusta suomeksi papparaiselle, joka vaan tuijotti niinku oisin puhunu hepreaa sille. Ei kiitosta, vaan ihme ärähys ja jankutus jatku taas. Päätin etten jaksa kuunnella konneen täyeltä olevia junttituristeja, ja laitoin mussiikit korville ja nukkuun.
Oviedo - Barcelona - Helsinki - Oulu, josta Lauri ja Miia tuli hakkeen mua. Kaikkia meitä jännitti hirveesti, Timo nimittäin oli jo viety Amarilloon synttärinviettoon parin muun mukavaisen toimesta - tottakai tietämättömänä siittä että oonki jo kotona. Ylläri onnistu täyellisesti, videosta tuolla alla näkkee kaiken. Lauantaina tuli muutama lisäylläri lakkiaisten merkeissä, ja oli huippua nähä kavereita nii pitkästä aikaa. Kävin ennen lakkiaisia näkemässä kotiporukkaaki (<3), ja Pädi oli mulle möömöö ku ei tullu ees haisteleen tervehykseksi vaan lähti pois. Sunnuntaina tuli pappa meille lounaalle, ja hui kamala kuin se on vanhentunu tuossa ajassa.. Vaikkaki olemukseltaan silti sama ihana pappa ku aina ennenki. Eka viikko meni melkosessa häsläyksessä, ja toka viikko heti töissä iltavuorossa. Nyt tuntuu että alkaa elämänrytmit toimiin hiljalleen, toella ymmärtää olevasa kotona.
Tunnen että oon jollain tavalla ihan eri ihminen ku mitä lähtiessä, mutta silti sama ku aina. Oon kasvanu monella tavalla, aattelen asioita vähän erillain, oon rohkeempi, uskallan heittäytyä. Blogihommat mahtaa hiljetä hetkeksi, ja jossain vaiheessa alkaa taas jossain täysin uuessa osotteessa. Uus alku :)
 |
| Toisen laukun siivouksen jälkeen |
 |
| Serkkujen pentubeethooveni 8) |
Video on meleko pitkä ja ei, en tossa yhessä kohtaa ollu lähössä karkuun ku jäin laukusta jonku tuoliin kiinni. Ja joo alotuskuva on mitä on :D
Mutta matkablogi oli nyt tässä, ainaki väliaikasesti ;) Uusia tuulia uuessa blogissa kuhan saan aikaseksi istahtaa kunnolla taas värkkäämään sen alulle..!
